Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Mistä on kauniit

kakut tehty?

Sokerista, kermasta,

marsipaanista ja suklaasta.

Niistä on kauniit kakut tehty.

 

Olen 24v. kotiäippä, joka koettaa löytää kauniiden kakkujen valmistuksen salaisuuden. Apunani touhuaa kohta 3v. ja 1,5v. pojat, sekä aviomies, joka jaksaa kannustaa ja hoitaa lapsia, kun häärin keittiössä.

Toivotan sinulle oikein viihtyisä bloggailuhetkiä!

s.postiosoite: sokerikeiju@wippies.fi

Sivut
Seuraa blogia Bloglovin'lla
Sokerikeiju
23.05.2010 - 22:51

Tällaiset kaakkadepaakkadet matkasivat mukanamme Katja- neidin rippijuhliin. Toiveena oli saada kakuista tyyliltään samanlaiset, kuin terveydenhoitajan valmistujaiskakku, mutta teemavärinä olisi violetti. Toisen kakun suhteen sain vapaammat kädet, mutta halusin kakkujen olevan "samaa sarjaa", joten tein toisesta kakusta saman tyylisen kerroskakun.

Sokerikakkupohjan täytteenä on mansikkakermaa, suklaakermaa ja Flora vispiä. Pohja on kostutettu mansikkamehulla ja kuorrutettu marsipaanilla. Kuorrutteen alla on ohut kerros valkosuklaakreemiä. Koristeet ovat marsipaania ja sokerimassaa. Siellä täällä myös sokerihelmiä.

Pelkäsin, että kakuista tuli liian kuivia, mutta lopputulos olikin ihan hyvä. Pitkästä aikaan toteutus onnistui kerralla nappiin. Nauru JESS!!!

 

Kuvia kerroskakusta:

 

 

Kuvia yksikerroksisesta kakusta:

 

Onnittelut Katjalle!

23.05.2010 - 22:48

Koriste on pastaväreillä värjättyä sokerimassaa. Raamatun "teksti" on piirretty mustalla elintarviketussilla. Risti on maalattu helmiäistomupulverilla ja koko komeuden päälle on suihkaistu vielä hopeaspraymaalia.

23.05.2010 - 22:43

Koriste on tehty pastaväreillä värjätystä sokerimassasta ja päälle on suihkaistu kerros hopeasprayta kiiltoa tuomaan. Pari sokerihelmeäkin pääsi mukaan koreilemaan. Hymy

16.05.2010 - 09:54

Tein poikani 3v. synnttäreille tämän Salama- kakun. Mansikkamehulla kostutettu sokerikakkupohja on täytetty mansikkahillolla, banaanilla ja Flora vispillä. Kuorrute on marsipaania sekä sokerimassaa ja sen alla on ohut kerros valkosuklaakreemiä. Maalaukset on tehty pastaväreillä.  Paljon yksityiskohtia jäi tekemättä, kun kiire iski, mutta päivänsankari oli kuitenkin tyytyväinen ja sehän on tärkeintä! Hymy

 

14.01.2010 - 12:43

Nämä muffinssit valmistin viemisiksi serkulleni, kun vierailimme hänen uudessa kodissaan. Muffinssien perusohje on sama, kuin Geisha- muffinsseissa, mutta vaihdoin Geisha-suklaan tummaan suklaaseen ja  pursotin niiden sisään paiston jälkeen vielä mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Kuorrute on marsipaania ja myös sen alla on ohut kerros kermaavaahtoa. Näistä tuli yllättävän hyviä, suosittelen kokeilemaan! Hymy

 

28.12.2009 - 22:48

Hui, miten kamalan kauan minulla on edellisestä postauksesta. Korjaan vahingon kerralla ja päivitän kaikki tekeleeni yhdellä kertaan! Hymy

28.12.2009 - 22:43

Täksi Jouluksi leivoimme pari piparitaloa, joista toinen meni lahjaksi. Heittäydyin vähän laiskaksi ja tein talot valmiilla Muumitalo- muoteilla. Talot on koristeltu  tomuväreillä värjätyllä sokerikuorrutteella.

 

28.12.2009 - 22:37

Siskon tyttö toivoi synttärikakuksi Nalle Puhia ja tällainen siitä sitten tuli. Sokerikakkupohja on täytetty mansikoilla ja kermalla. Kuorrute on marsipaania ja sen alla on ohut kerros valkosuklaakreemiä.

 

28.12.2009 - 22:33

Meidän isukki sai isäinpäiväkakukseen tällaisen autonrenkaan. Valitettavasti lopputulos ei miellytä. mutta päivänsankari ainakin tykkäsi. Kuorrute on marsipaania ja nastat hopeisia sokerihelmiä.

 

28.12.2009 - 22:28

Tämä rolleri meni lahjaksi isälleni isäinpäivänä. Hän matkustaa työnsä puolesta paljon, joten kakun aihe löytyi helposti. Hymy Kuorrute on marsipaania.

 

Seuraavana vuorossa

Valmistujaiskakku

Kakunkoristeita (piirroshahmoja)

Hääpäivän kakku

Juhannuskakku

 

 

 





Jättäisitkö

jotain merkkiä

käynnistäsi!

Kiitos kaunis!

Kävijöitä 27.11.2008 alkaen

Kävijälaskuri